sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Kesäkuun värihaaste - Pilkahdus pinkkiä





Kerroin aiemmin tekemistäni marjakorikakuista. Samoihin juhliin halusin tehdä itselleni mekon. Kangas on pari vuotta sitten juurikin kummitätini kanssa shoppailureissulla ostettu. Hain sitä tosin vähän lisää nyt kun mekkoajatus pulpahti pintaan...varmuuden vuoksi reilusti. Ja nyt tätä Marimekon Ruusupuu-kangasta on iiiso pala jäljellä kaapissa. Voisin tehdä siitä vaikka jonkinlaisen toisenkin mekon.  

Tämän mekon kaava on kuitenkin pikapikana kaapista kaivettu, hyväksi havaittu, Suuri Käsityö -lehden kaava. Kaavaa on kyllä muokattu hulmuhelmaisemmaksi, mutta originaalileveydelläkin se on ihan kiva. Katso vaikka viime kesän mekkoprojektista TÄÄLTÄ. Mulla on vain niin iso pjerse että se tarvii tilaa helmaan. :D Otin mekon osat kankaalta, niin että kankaassa keskellä kulkevat kaksi viivaa tulivat rinnan alle. Oli siinä miettimistä ja sovittelemista kun piti noita harvakseen ripoteltuja kukkiakin samalla saada mekkoon mukaan! :D

Ja tämä mekko kuuluu värihaasteeseen. Haaste on alkujaan Sirpukan solmuissa -blogista. Minun kummajuttu-blogissa aloitetun värihaasteeni aloitussivu on TÄÄLLÄ. Ja aikaisemmat haastepostaukset täällä:


Mekko on myös yksi mun "Suomi 100 -teko".


Ja tässä vähän peilailukuvia. (Mekko näyttää olevan ihan rypyssä, mutta onneksi juhlissa tulleet maitokahvitahrat eivät näy. Arvasin että onnistun sotkemaan sen! Kävin heti pesemässä mekon helman vessassa ja kukaan ei toivottavasti huomannut mitään! :D ) Ajatus oli tehdä vielä jotain pinkkiä erillistä kukkastakin jonnekkin, vaikka tukkaan, mutta en ehtinyt. Tukassani juhlakuvissa oleva kukka on ihan kaupasta ostettu ikuiset ajat sitten. Vuorikankaana tässä mekossa on valkoinen, tukevahko satiinin tapainen vuorikangas, Sysmän Sisko's Textiikistä. Textiikissä on omistaja vaihtunut ja jos vanhakin omistaja oli mahtava tyyppi, niin voin kertoa että uusikin yrittäjä on aivan ihana persoona! Kannattaa käydä siellä ostoksilla jos pyörii päijäthämeessä! :)

Mekon kanssa mulla oli tyllialushame, kun vaan jotenkin tykkään siitä että jalkojen ja helman välissä on muutakin kuin ilmaa. :D
Myös pieni sukkahousukriisi koettiin ennen juhliin lähtöä, kun ostamani kiduttimet olivat aivan liian lyhyet mulle! Millaisille tappijaloille ne oli tarkoitettu? Armottoman kiskomisen jälkeen sain ne päälle. Tietysti on enemmän kuin mahdollista että kaikki pituus hupeni leveyteen. :D Ensi kerralla toivottavasti muistan ostaa sukkikset koossa 58 koon 48 sijaan! :D

Selkäpuolelta. Vetskarin ompelin selkään.
Voiko tästä kuvasta nähdä että sahtia on jo maisteltu? :D Mun naamakin on värihaasteen mukainen XD

Toinen pinkki, kesäkuussa valmistunut juttu oli tämä nenäliinahelmainen pika-keijuhamonen kaverin tyttärelle. Tylliä tuli neljä neliötä päällekäin ja keskelle tein reiän vyötäröksi. Vyötäröllä on resori ja resorikaitaleessa kiristysnaruna resorista palmikoitua nyöriä. Hame tarvitsee ehkäpä legginssit allensa. Toivon että tämä helma paranisi - siis rypistyisi - pesussa sellaiseksi henkäyksenkeveäksi pörhyläksi! Ja helmaa on helppo lyhentää saksilla leikkaamalla. :)






Ja tässä siis kesäkuun pinkit jutut. Heinäkuun värinä muistaakseni on vuorossa huomioväri. Onhan heinäkuuta vielä muutama päivä jäljellä! :D

torstai 13. heinäkuuta 2017

Marjakorikakut



Nämä kakut saavat kunnian aloittaa uuden blogini jutut. Tämä olikin suurin ja varmasti yksi tärkeimmistä tilauksista joita olen koskaan tehnyt. Nämä kakut, joita siis oikeasti oli 7 kappaletta, matkustivat rakkaan kummitätini syntymäpäiväjuhliin. 


Koristelu-urakka loppusuoralla.

Sain kummitädiltäni toiveen siitä että jotain erilaisempaa kuin kermakakkua, koska sitä jo eräs toinen tuttava oli tekemässä. Sain vapaat kädet, mutta onneksi ajatus tällaisista kakuista oli muhinut päässäni jo hyvän aikaa. Alunperin ajattelin täyttää korit sokerimassakukkasin, mutta luojan kiitos tulin järkiini ja käytin tuoreita marjoja ja kirsikoita. 


Kakut olivat siis jonkinlaisia "hybridejä" koska ne olivat periaatteessa juustokakkuja, toisaalta täytekakkuja, mutta suklaakakkuina niistä juhlissa puhuttiin.
Kakkuihin tuli ohuet kerrokset mehevää suklaakakkupohjaa normaalia vähemmällä sokerilla tehtynä. Täytteinä oli kinuski-daimjuustokakkumousse ja paseerattu vadelma -mansikkapalatäyte. Kuorrutteeksi tein sveitsiläisen marenki-suklaavoikreemin.
Koripunostekniikkaa sai harjoitella ihan mukavasti! :D


Tässä muutama kuva kakkujen tekovaiheista. Hirveesti en joutanut kameran kanssa räpsimään. Kasasin kakut kelmutettuihin irtopohjavuokiin. Pohjat olin paistellut samoissa vuoissa edellispäivänä. Ensin tasasin vuokien pohjalle kinuski-daimtäytteen. Sitten tuli n. 0,5cm paksuinen pohja. Sitten vadelmamoussea. Sen päälle ripottelin mansikkapaloja. Kanneksi reilun sentin paksuinen pohja ja sitten koko vuoka tiiviisti kelmuun ja jääkaappiin yöksi.  Myöhäisillassa oikeiden töiden jälkeen vielä vatkasin kaksi 10 valkuaisen marenkisuklaavoikreemiä ja yhden 7 valkuaisen annoksen.

Aamulla kippasin hyytyneet kakut lautasille. Lautasten reunat suojasin leivinpaperisuikalein, jotka oli helppo vetää kakkujen alta pois, kun kuorrute oli kovettunut. Ensin vedin ihan ohkaisen kreemikerroksen kakkuihin. Sitten otin koripunostyllalla varustettuun pursotinpussiin kreemiä ja aloin hommiin. Tekniset tiedot yksinkertaisesta, mutta silti suht työläästä pursotusmallista TÄÄLLÄ.


MEHEVÄ KAAKAOKAKKUPOHJA
(n. 2-3 ohutta 25cm pohjaa)
(alkuperäinen ohje täällä)


1,5dl sokeria
  2,5dl vehnäjauhoja
  1 pieni tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
  100g voita
  1,25dl vettä
  2,5rkl tummaa kaakaojauhetta
  0,5tl suolaa
0,5dl kermaviiliä (tai esim. maustamatonta jogurttia)
1 kpl kananmunia

Sekoita kaakao, suola, vesi ja sulatettu voi yhteen. Yhdistä eri kulhossa loput kuivat aineet. Lisää kaakaoseos joukkoon ja sekoita. Lisää joukkoon muna ja kermaviili. Sekoita tasaiseksi ja jaa vuokiin. Paista 200 asteessa n. 15min. Anna jäähtyä ja leikkaa pohjat sopivan paksuisiksi.

DAIMTÄYTE:
Yhteen kakkuun


3,5 liivatelehteä

2,5dl vispikermaa

250g kinuskituorejuustoa

n. 1dl sokeria

2tl vaniljasokeria

vajaa 0,5dl vettä tai jotain mehua

2-3 pientä daim-patukkaa rouhittuna (enemmänkin jos haluat ;) )


Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Rouhi daimit. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna vesi- tai mehutilkka esim. mikrossa kiehuvaksi ja sulata siihen pehmenneet liivatteet. Kaada liivateliemi koko ajan sekoittaen tuorejuustoseokseen. Nostele kermavaahto joukkoon. Lisää lopuksi daimrouhe. Kaada täyte kelmutettuun vuokaan. Asettele täytteen päälle yksi kaakaopohja.

VADELMA - MANSIKKATÄYTE
Yhteen kakkuun

n. 300g tuoreita tai pakastevadelmia

4,5 liivatelehteä

2,5dl vispikermaa

250g maitorahkaa

3/4 - 1dl mansikkatomusokeria

2tl vaniljasokeria

n. 1/2dl mansikka- tai vadelmamehua

N. 2-3dl kotimaisia mansikoita palasteltuna

(Sulata ja) Survo vadelmat soseeksi. Jos marjat ovat ulkomaisia, kiehauta niitä kattilassa pari minuuttia ja sitten surauta blenderissä sileäksi. Oikeastaan kotimaisenkin vadelman aromit pääsevät oikeuksiinsa kuumennuksen avulla, suosittelen! Paseeraa halutessasi vadelmasoseesta siemenet pois. (Minä paseerasin vadelmat näihin kakkuihin.) Jäähdytä sose. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita kulhossa rahka, sokerit ja vadelmasose. Kuumenna mehu kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Kaada liivateliemi rahkaseoksen joukkoon koko ajan vatkaten. Nostele joukkoon kermavaahto. Makustele maku kohdalleen ja lisää tarvittaessa sokeria. Kaada välipohjan päälle. Ripota mansikkapalat täytteen päälle ja upota niitä hiukan täytteeseen. Asettele toinen pohja paikoilleen ja paina tiiviisti. Kelmuta kakkuvuoka kauttaaltaan paketiksi. Anna hyytyä yön yli.

SUKLAA-MARENKIVOIKREEMI
Yhteen kakkuun, jää vähän ylikin

5 munanvalkuaista
1,5 dl sokeria
1,5tl vaniljasokeria
250g huoneenlämpöistä, ihan pehmeää voita
145g tummaa suklaata

Laita valkuaiset ja sokeri teräskulhoon ja kulho kattilan päälle vesihauteeseen. Anna veden kiehua pienesti ja vispaa valkuaisia käsivispilällä koko ajan, kunnes sokeri sulaa ja seos on n. 65 asteista. (Tai ehkä vähän yli.) Ota kulho vesihauteesta ja vatkaa sähkövatkaimella kunnes seos on n. 28 asteista ja kulhon reuna tuntuu suunnilleen huoneenlämpöiseltä. Tähän voi mennä aikaa reilustikin. Kylmä vesihaude nopeuttaa operaatiota. 
Lisää voi pieninä nokareina vähän kerrassaan ja vatkaa kreemin joukkoon. Hidasta vatkausnopeutta. Kreemi muuttuu tod. näk. jossain vaiheessa ihan rakeiseksi, mutta vatkaa sinnikkäästi, niin siitä tulee jälleen pehmeää ja sileää.Sulata ja jäähdytä suklaa. Vatkaa suklaasula kreemin joukkoon. 

Tee kakuille ensin iiihan ohut, melkein läpikuultava kreemipäällys reunoihin, päälle vähän paksummin. Pursota sitten korireuna ja pyöreällä tyllalla "punottu" yläreuna kakkuun. Koristele tuoreilla marjoilla tai hedelmillä ja kukkasilla. Ainakin marketat ja orvokit ovat myrkyttömiä. :D

Yksi valmiiksi kuorrutettu ja loput odottavat.


Kakkujen matka juhlapaikalle hoitui veljeni "jääkaappilmäpötilaiseksi" ilmastoidussa autossa. Näissä kuvissa on juhlien kahvipöytä. Herkulliset mansikkakermatäytekakut, pullapitkoa, useampaa erilaista päivänsankarin leipomaa kuivakakkua, ässiä, lusikkaleipiä ja erityisruokavalioille omat kakkunsa. Ja tietysti minun kukkakorikakkuni. Vieläkin tulee vesi kielelle kun tätä kuvaa katselee. Pääruokakin juhlissa oli parasta mitä vähään aikaan olen saanut. Erityisesti salaatit, lihapullat ja äärimmäisen taivaallinen suolalohi veivät kielen mennessään.

Tuli erityisen hyvä mieli siitä kun kuulin kehuja kakuistani juhlissa. Varmastikin paras palaute oli "Mä en oikeestaan ikinä oo tykänny mistään makeista, mutta nyt mä hain lisää ihan sen suklaakakun takia!" <3 :)

Varma osasyy onnistumiseen oli täydellisissä kananmunissa, joita sain käyttööni päivänsankarin omasta kanalasta. Ja ihan ypöyksin en kakkuja tehnyt. Kiitos äidilleni, joka auttoi paistossa ja siskolleni, joka auttoi täytteiden maistelussa ja jälkieni siivoamisessa kiireen keskellä! Marjat ostin oman kylän torilta, vakiokauppiailtani.


Kakkuja meni juhlissa 4 kappaletta. Koska siskonpojallani oli seuraavana päivänä 1v syntymäpäivät ja samalla siskollani ja hänen miehellään pieni hääjuhla, tarjoutui mahdollisuus tarjota yli jääneitä kakkuja näissä juhlissa. Eli näillä samoilla kakuilla on juhlittu nyt 60v juhlat, 1v juhlat ja häät. Kakut tuli siis hyödynnettyä lähes viimeiseen muruseen! 

Tässä kakku seuraavana päivänä.



Ja tässä ihana Jomppe puhaltamassa 1v kakkuaan. Yläkuvassa palaa vielä tähtisädetikku! :)


Onnea kaikille tuon viikonlopun sankareille!

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Uusi Blogi

MOIKKA!

Tässä nyt kirjoittelen uuteen blogiini. Vanha blogini, kummajuttu, oli jo pidempään ongelmallinen käyttää. Kuvatila loppui hetkessä ja jouduin ottamaan käyttöön kuvapalvelun. Kuvien liittäminen linkkeineen oli työlästä. Joten sitten koitti tämä päivä kun päätin järjestää sekalaisille jutuilleni uuden kodin. Kummajuttua pidän edelleen yllä, koska en halua menettää monia tekemiäni juttuja. Sieltä löytyy edelleen juttuja moneen lähtöön ja aivan varmasti aion linkittää kummajuttua tännekin.


Pipertäjä nyt on päivänselvää, mutta miksi paratiisi? Mielestäni elän tällä hetkellä pipertäjän paratiisissa. Olen perinyt parantumattoman hamsterigeenin, ja siksi materiaalivarastoni suorastaan huutavat pipertäjää ja näpertäjää puoleensa. Rakastan taitojeni haastamista, niin leipoessa, ommellessa kuin muussakin värkkäilyssä. Työskentelen lasten parissa ja heidän kanssaan pääsee usein väkertelemään kaikenlaista. Haluan osata kaiken, pystyä kaikkeen ja tehdä aina itse ...ja siinäpä piilee myös paratiisin käärme. 


10 sanaa jotka omasta mielestäni kuvaavat minua:


Lapinhullu

Sitkeä

Huithapeli

Kilpahenkinen

Avulias

Euroviisufriikki

Tättä (täti) x6

Sikeäuninen

Talvi-ihminen

Kivifriikki


Toivottavasti viihdyt blogini parissa. Kommentoi ihmeessä jos vähänkään siltä tuntuu! :) <3 

Sielunmaisemani Saanalta